Foxburyn Joulu 2018
🎅 Joulu on juhlan aikaa Foxburyssa. Tervetuloa nauttimaan joulun tunnelmasta farmille, jossa on tarjolla kaikenlaista hauskaa tekemistä koko perheelle - hevosilla tai ilman!
🎿 Hiihtoratsastuskilpailut 9.12.2018
Kukkuloiden ympäröimällä lumisella pellolla on luvassa vauhtia ja vilskettä, kun ratsukot päästetään hiihtäjät perässä irti. Hiihtoratsastusreitti on lanattu traktorilla ja henkilökunta on rakentanut reitille erilaisia esteitä hevosilla sekä hyppyreitä hiihtäjille, joten haastettakin radalta löytyy! Kypäräpakko sekä ratsastajalla että hiihtäjällä. Tulokset arvotaan puolueettomasti arvontakoneella. Osalle ratsukoista luvassa erikoismaininta!
Palkinnoksi hiihtoratsastusluokan voitosta saa 50 dollarin lahjakortin maatilapuotiin!
Palkinnoksi hiihtoratsastusluokan voitosta saa 50 dollarin lahjakortin maatilapuotiin!
|
LUOKAT
Luokka 1 - ponit alle 148cm Luokka 2 - hevoset yli 148cm |
OSALLISTUJAT
Luokka 1 - ponit alle 148cm Sylvia Woods - Lily's Little Autumn Spell - Eddie Pinkston Raelyn Thompson - Butterscotch - Andy Greene Riina - Liljelunds Guldkungen - Tinja Matruusa Roberts - Brynhild Frigfria - Josh Tomford Billy Center - Mustang's Africagame - Gillian Waves Bella Nylund - Rosengarden's Elderberry - Emma Nylund Bettina Maybeck - Maybecks Rowylin - Amelie Maybeck Jessica - Ocean Olivia AD - Jannica Titta Lahdensaari - Marengi - Luna Laakso Lauren Martin - Halimäen Neisa - Anna Martin Luokka 2 - hevoset yli 148cm Tyler Neal - Uncle Johnnie - Ruby Thompson Tinja - Orange Wood's Malibu - Riina Viveka - Callista vd Halor - Emilia Raicy Center - Pinerock Altair Flamingo - Dewn Center Moto Hotch - Sowi'ngwa - Billy Center Jannica - Godzilla ox - Jessica Anna Martin - September Westerly - Lauren Martin |
TULOKSET
Luokka 1 - ponit alle 148cm
1. Bettina Maybeck - Maybecks Rowylin - Amelie Maybeck $50 lahjakortti Foxburyn maatilapuotiin
2. Lauren Martin - Halimäen Neisa - Anna Martin Kunniamaininta: Akrobaattisin hiihtäjä
3. Riina - Liljelunds Guldkungen - Tinja Kunniamaininta: Riskaabelein suoritus
4. Titta Lahdensaari - Marengi - Luna Laakso
5. Matruusa Roberts - Brynhild Frigfria - Josh Tomford
6. Sylvia Woods - Lily's Little Autumn Spell - Eddie Pinkston
7. Bella Nylund - Rosengarden's Elderberry - Emma Nylund
8. Raelyn Thompson - Butterscotch - Andy Greene
9. Jessica - Ocean Olivia AD - Jannica
10. Billy Center - Mustang's Africagame - Gillian Waves Kunniamaininta: Tyylikkäin pyllähdys
Luokka 2 - hevoset yli 148cm
1. Tinja - Orange Wood's Malibu - Riina $50 lahjakortti Foxburyn maatilapuotiin
2. Anna Martin - September Westerly - Lauren Martin
3. Jannica - Godzilla ox - Jessica Kunniamaininta: Hauskin tiimipuku
4. Tyler Neal - Uncle Johnnie - Ruby Thompson
5. Moto Hotch - Sowi'ngwa - Billy Center Kunniamaininta: Tyylikkäin hyppyrihyppy
6. Raicy Center - Pinerock Altair Flamingo - Dewn Center
7. Viveka - Callista vd Halor - Emilia
Luokka 1 - ponit alle 148cm
1. Bettina Maybeck - Maybecks Rowylin - Amelie Maybeck $50 lahjakortti Foxburyn maatilapuotiin
2. Lauren Martin - Halimäen Neisa - Anna Martin Kunniamaininta: Akrobaattisin hiihtäjä
3. Riina - Liljelunds Guldkungen - Tinja Kunniamaininta: Riskaabelein suoritus
4. Titta Lahdensaari - Marengi - Luna Laakso
5. Matruusa Roberts - Brynhild Frigfria - Josh Tomford
6. Sylvia Woods - Lily's Little Autumn Spell - Eddie Pinkston
7. Bella Nylund - Rosengarden's Elderberry - Emma Nylund
8. Raelyn Thompson - Butterscotch - Andy Greene
9. Jessica - Ocean Olivia AD - Jannica
10. Billy Center - Mustang's Africagame - Gillian Waves Kunniamaininta: Tyylikkäin pyllähdys
Luokka 2 - hevoset yli 148cm
1. Tinja - Orange Wood's Malibu - Riina $50 lahjakortti Foxburyn maatilapuotiin
2. Anna Martin - September Westerly - Lauren Martin
3. Jannica - Godzilla ox - Jessica Kunniamaininta: Hauskin tiimipuku
4. Tyler Neal - Uncle Johnnie - Ruby Thompson
5. Moto Hotch - Sowi'ngwa - Billy Center Kunniamaininta: Tyylikkäin hyppyrihyppy
6. Raicy Center - Pinerock Altair Flamingo - Dewn Center
7. Viveka - Callista vd Halor - Emilia
🐴 Lännenratsastusvalmennus 14.12.2018: trail-peruutukset
Kolmelle ensimmäiselle osallistuneelle on luvassa valmentautumista Foxburyssa. Valmennuksen aiheena ovat trail-peruutukset puomien avulla ja valmennuksen pitää Lorraine "Lori" McCarthy. Valmennuksesta kirjoitetaan järjestäjän toimesta lyhyehkö yhteenveto valmennuksesta kommentteineen. Valmennus on avoinna vain yhdysvaltalaisille hevosroduille.
Valmennukseen ilmottaudutaan sähköpostiin [email protected] otsikolla Westernvalmennus. Ilmoita osallistumisen yhteydessä ratsastajan nimi, hevosen nimi, sivujen osoite sekä lyhyesti hevosen luonnetta, jos se ei ole näkyvillä sivuilla. OSALLISTUJAT 3/3 TÄYNNÄ Humutin - qh t. Joakim's Ayesha Tomford - app t. Fia's Sunlight Tinja - ara-app t. Orange Wood's Malibu |
HUMUTIN - QH T. JOAKIM'S AYESHA
Rautiaanpäistärikkö tamma ravasi Foxburyn kentällä rennosti kaula pitkänä. Lori kehui sen rauhallista, mutta yhteistyökykyistä asennetta, joka näkyi heti ratsukon saapuessa kentälle. Ayshan hengitys huurusi pakkasilmassa, kun se pujotteli alkuverryyttelyksi tarkoitettuja kartioita.
"Kentän toisella pitkällä sivulla on yksinkertainen puomikuja, johon ratsastetaan ensin etuperin. Pysäyttäkää hevosenne puomikujan loppuun ja peruuttakaa sieltä pois kohti tulosuuntaa", Lori ohjeisti ja viittoi vihreävalkoisiin puomeihin. "Aloitamme helposta ja lisäämme vaikeusastetta myöhemmin." Humutin ohjasi Ayshan ensimmäiseksi kohti puomeja. Tamma pysähtyi kuuliaisesti ensimmäisestä pyynnöstä ja Humutin alkoi antaa peruuttavia apuja. "Tamma on hyvin kuulolla, mutta kiinnitä tarkkuutta hevosen suoruuteen peruutuksen aikana. Nyt se ei koskenut puomeihin, mutta kapeammassa kujassa olisi kolissut", Lori kommentoi suoritusta. Toisella kertaa Humutin onnistui ratsastamaan peruutuksen suoremmin ja sai Lorilta hyväksyvän muminan.
Onnistuneiden suoritusten jälkeen tehtävää vaikeutettiin laittamalla puomit lähemmäs toisiaan, jolloin kuja kapeutui. Tälläkin kertaa ratsastettiin etuperin puomikujaan, josta hevonen peruutettiin pois. Aysha oli jo ymmärtänyt leikin juonen ja onnistui heti ensimmäisellä kerralla täydellisesti. "Erinomaista! Te voittekin tulla seuraavan kerran puomikujaan peruuttaen", Lori ohjeisti.
Peruuttaminen sisälle puomikujaan ei ollut ollenkaan niin helppoa kuin puomikujasta pois peruuttaminen. "Anna hevosen tehdä työ, sillä se kyllä näkee minne on hyvä peruuttaa. Jos se osuu puomiin, korjaa sen puoleisella pohkeella hevosta suoremmaksi." Parin kolahduksen jälkeen tämäkin suoritus alkoi sujua. Viimeisenä harjoituksena oli puomikuja kulmalla (lähes L:n muotoinen puomikuja). Tässä harjoituksessa hevonen tuli osata kääntää peruuttaen niin, että kaikki kaviot pysyivät koko ajan puomikujan sisällä. Aysha oli selkeästi tehnyt kyseistä tehtävää ennenkin, sillä ongelmia ei juuri ollut. Kuuliaisena hevosena se reagoi ratsastajansa apuihin herkästi. "Vaikka Aysha osaa, niin muista myös koko ajan itse olla tilanteen tasalla ja ratsastaa aktiivisesti hevosta, sillä hevonen voi tehdä virhearvionnin, jolloin se astuu ohi puomista", Lori muistutti tehtävän lopuksi.
Valmentajan kommentit: Erinomaisesti koulutettu hevonen, joka on omiaan trail-luokkiin. Ratsukko on tasapainoinen ja luottamus huokuu ratsukon tekemisestä. Lännenratsulle ominainen rauhallisuus näkyy hyvin tässä hevosessa. Ratsastaja voisi rohkeammin ohjata hevosta, vaikka se toimiikin omilla aivoilla myös hyvin.
"Kentän toisella pitkällä sivulla on yksinkertainen puomikuja, johon ratsastetaan ensin etuperin. Pysäyttäkää hevosenne puomikujan loppuun ja peruuttakaa sieltä pois kohti tulosuuntaa", Lori ohjeisti ja viittoi vihreävalkoisiin puomeihin. "Aloitamme helposta ja lisäämme vaikeusastetta myöhemmin." Humutin ohjasi Ayshan ensimmäiseksi kohti puomeja. Tamma pysähtyi kuuliaisesti ensimmäisestä pyynnöstä ja Humutin alkoi antaa peruuttavia apuja. "Tamma on hyvin kuulolla, mutta kiinnitä tarkkuutta hevosen suoruuteen peruutuksen aikana. Nyt se ei koskenut puomeihin, mutta kapeammassa kujassa olisi kolissut", Lori kommentoi suoritusta. Toisella kertaa Humutin onnistui ratsastamaan peruutuksen suoremmin ja sai Lorilta hyväksyvän muminan.
Onnistuneiden suoritusten jälkeen tehtävää vaikeutettiin laittamalla puomit lähemmäs toisiaan, jolloin kuja kapeutui. Tälläkin kertaa ratsastettiin etuperin puomikujaan, josta hevonen peruutettiin pois. Aysha oli jo ymmärtänyt leikin juonen ja onnistui heti ensimmäisellä kerralla täydellisesti. "Erinomaista! Te voittekin tulla seuraavan kerran puomikujaan peruuttaen", Lori ohjeisti.
Peruuttaminen sisälle puomikujaan ei ollut ollenkaan niin helppoa kuin puomikujasta pois peruuttaminen. "Anna hevosen tehdä työ, sillä se kyllä näkee minne on hyvä peruuttaa. Jos se osuu puomiin, korjaa sen puoleisella pohkeella hevosta suoremmaksi." Parin kolahduksen jälkeen tämäkin suoritus alkoi sujua. Viimeisenä harjoituksena oli puomikuja kulmalla (lähes L:n muotoinen puomikuja). Tässä harjoituksessa hevonen tuli osata kääntää peruuttaen niin, että kaikki kaviot pysyivät koko ajan puomikujan sisällä. Aysha oli selkeästi tehnyt kyseistä tehtävää ennenkin, sillä ongelmia ei juuri ollut. Kuuliaisena hevosena se reagoi ratsastajansa apuihin herkästi. "Vaikka Aysha osaa, niin muista myös koko ajan itse olla tilanteen tasalla ja ratsastaa aktiivisesti hevosta, sillä hevonen voi tehdä virhearvionnin, jolloin se astuu ohi puomista", Lori muistutti tehtävän lopuksi.
Valmentajan kommentit: Erinomaisesti koulutettu hevonen, joka on omiaan trail-luokkiin. Ratsukko on tasapainoinen ja luottamus huokuu ratsukon tekemisestä. Lännenratsulle ominainen rauhallisuus näkyy hyvin tässä hevosessa. Ratsastaja voisi rohkeammin ohjata hevosta, vaikka se toimiikin omilla aivoilla myös hyvin.
TOMFORD - APP T. FIA'S SUNLIGHT
Uusi paikka oli saanut Sunnyn hieman varautuneeksi. Tuttu ratsastaja kuitenkin rauhoitti appaloosatamman kireää olemusta ja alkuverryyttelyjen aikana se alkoi rentoutui huomattuaan, ettei mitään hätää ollut. Pieni tamma ravasi lyhyin askelin kartioita ympäri ja pärski mennessään. "Kyllä se rentous sieltä pikkuhiljaa näyttää löytyvän. Hieman jos vielä saisi pituutta askeleelle, vaikka pieni hevonen onkin kyseessä", Lori nyökkäsi hyväksyvästi.
Ensimmäinen harjoitus oli simppeli puomikuja, johon ratsastettiin ensin etuperin ja sieltä peruutettiin pois. Sunny selkeästi katsoi hieman alta kulmiensa vihreävalkoisia puomeja, mutta astui varmoin askelin sisälle puomikujaan, kun Tomford rohkaisi tammaa. "Hevonen saisi astua hieman suoremmin suoraan taaksepäin, nyt se astuu takajaloillaan hieman sivuun", Lori ohjeisti ja seuraavalla kierroksella Tomford hipaisi tammaa kannuksilla kevyesti aina kun se oli ottamassa takajalallaan sivuaskeleen, jolloin Sunny muisti suoristaa itsensä. Toistoja tehtiin useampia ja puomikujaa kavennettiin, jolloin vaikeusaste nousi. "Sitten saattekin tulla peruuttaen sisään puomikujaan", Lori totesi ja ratsukko teki työtä käskettyä. Sunny kiemurteli ennen puomikujaa, mutta Tomford sai hyvin tamman hallintaan ja itse puomikuja sujui reippaasti ja ilman kolinoita. "Hieman saisi rauhallisemmin tulla kujaan, koska muuten menee hätäilyksi", Lori totesi ja muutaman toiston jälkeen Sunnykin rentoutui ja asteli tottuneesti puomikujaan peruuttaen.
Viimeisenä harjoituksena oli L:n muotoinen puomikuja kulmalla. Ensimmäisellä kerralla Sunny jatkoi tottuneesti suoraan peruuttamistaan, vaikka olisi pitänyt kääntyä puomien kulmassa. Hämmentyneen näköinen tamma astui puomin päälle ja oli liukastua sen vieriessä pois alta. "Ei haittaa, uudestaan! Nyt tarkemmin hevonen kuulolle kulmassa. Hevonen kannattaa pysäyttää ajoissa ja pohkeenväistöllä kääntää menosuuntaan", Lori neuvoi ratsukkoa. Tällä kertaa tamma oli huolellisempi ja selkeästi varoi jalkojensa koskemista puomeihin. "Hyvä, hevonen on nyt tarkkana ja kuulolla", Lori kehui, kun ratsukko suoritti puomikujan kolmatta kertaa onnistuneesti.
Valmentajan kommentit: Yhteinen historia näkyy hevosen luottamuksessa ratsastajaan. Rehellinen, yritteliäs pieni tamma. Ratsastaja muistaa aina palkita hevosta onnistuneen suorituksen jälkeen. Ratsastajalla on rauhallinen ja tasainen ratsastustyyli. Harmoninen pari!
Ensimmäinen harjoitus oli simppeli puomikuja, johon ratsastettiin ensin etuperin ja sieltä peruutettiin pois. Sunny selkeästi katsoi hieman alta kulmiensa vihreävalkoisia puomeja, mutta astui varmoin askelin sisälle puomikujaan, kun Tomford rohkaisi tammaa. "Hevonen saisi astua hieman suoremmin suoraan taaksepäin, nyt se astuu takajaloillaan hieman sivuun", Lori ohjeisti ja seuraavalla kierroksella Tomford hipaisi tammaa kannuksilla kevyesti aina kun se oli ottamassa takajalallaan sivuaskeleen, jolloin Sunny muisti suoristaa itsensä. Toistoja tehtiin useampia ja puomikujaa kavennettiin, jolloin vaikeusaste nousi. "Sitten saattekin tulla peruuttaen sisään puomikujaan", Lori totesi ja ratsukko teki työtä käskettyä. Sunny kiemurteli ennen puomikujaa, mutta Tomford sai hyvin tamman hallintaan ja itse puomikuja sujui reippaasti ja ilman kolinoita. "Hieman saisi rauhallisemmin tulla kujaan, koska muuten menee hätäilyksi", Lori totesi ja muutaman toiston jälkeen Sunnykin rentoutui ja asteli tottuneesti puomikujaan peruuttaen.
Viimeisenä harjoituksena oli L:n muotoinen puomikuja kulmalla. Ensimmäisellä kerralla Sunny jatkoi tottuneesti suoraan peruuttamistaan, vaikka olisi pitänyt kääntyä puomien kulmassa. Hämmentyneen näköinen tamma astui puomin päälle ja oli liukastua sen vieriessä pois alta. "Ei haittaa, uudestaan! Nyt tarkemmin hevonen kuulolle kulmassa. Hevonen kannattaa pysäyttää ajoissa ja pohkeenväistöllä kääntää menosuuntaan", Lori neuvoi ratsukkoa. Tällä kertaa tamma oli huolellisempi ja selkeästi varoi jalkojensa koskemista puomeihin. "Hyvä, hevonen on nyt tarkkana ja kuulolla", Lori kehui, kun ratsukko suoritti puomikujan kolmatta kertaa onnistuneesti.
Valmentajan kommentit: Yhteinen historia näkyy hevosen luottamuksessa ratsastajaan. Rehellinen, yritteliäs pieni tamma. Ratsastaja muistaa aina palkita hevosta onnistuneen suorituksen jälkeen. Ratsastajalla on rauhallinen ja tasainen ratsastustyyli. Harmoninen pari!
TINJA - ARA-APP T. ORANGE WOOD'S MALIBU
Viimeisenä vuorossa oli Tinja ja ara-appaloosatamma Orange Wood's Malibu. Mielenkiintoisen ratsusta teki se, että se sattui olemaan Tomfordin ratsastaman Fia's Sunlightin varsa. Täplikäs tamma liikkui kentällä koreasti itseään kantaen, mutta sen olemuksessa oli jotain ovelaa ja luonteikasta.
Ensimmäinen harjoitus, puomikujaan ratsastaminen ja sieltä pois peruuttaminen, paljasti, että Lilon ajatukset olivat jossain ihan muualla, kuin käsillä olevassa treenissä. Lorin ohjeiden mukaan Tinja saikin Liloa ratsastettua enemmän kuulolle ja ratsukko pääsi harjoittelemaan puomikujaa. "Nyt se käy selkeästi kierroksilla, joten pyri pitämään avut napakkoina ja selkeinä. Älä jää pitämään painetta, sillä siitä se kuumuu siitä vain enemmän", Lori neuvoi ja ratsukko teki työtä käskettyä. Muutaman pitkäksi menneen pysähdyksen jälkeen Lilokin ymmärsi mitä siltä haluttiin ja pari pääsi myös peruutusten pariin. Herkkänä ja helposti kuumuvana hevosena Lilo ei ollut helpoin ratsastaa, mutta Tinja loisti rauhallisuudellaan ja hevosenlukutaidollaan. Lori kehui parivaljakon työskentelyä, vaikka tamma kolistelikin jalkojaan helposti puomeihin ja ajoittain nakkeli niskojaan Tinjan avuille.
Seuraavaksi puomikujaa kavennettiin ja sinne ratsastettiin peruuttaen. "Erinomaista", Lori myhäili, kun Lilo peruutti siististi puomien väliin kolauttamatta jalkojaan puomeihin. "Selkeästi tamma vaatii haastetta. Nyt se joutuu keskittymään ja käyttämään aivojaan, niin sille ei jää energiaa sähläämiseen. Tulkaa vielä pari kertaa ja muista keskittyä hevosen suoruuteen."
Viimeisenä harjoituksena ratsastettiin L:n muotoista puomikujaa peruuttaen. Tamma alkoi olla jo melko väsynyt eikä ihme, sillä se oli vielä melko nuori ja kokematon. Ratsukon kohdalla viimeinen harjoitus pidettiin lyhyenä. Aluksi Lilo olisi astunut L:n kulmassa puomien yli eikä kuunnellut Tinjan kääntäviä apuja, vaan juntturoi vastaan. Huolellisella ratsastuksella Tinja sai suorituksen onnnistumaan ja viimeinen tehtävä päätettiin ensimmäiseen onnistumiseen.
Valmentajan kommentit: Potentiaalinen ja kaunis hevonen, jonka ratsastettavuus ei helpoimmasta päästä. Kaipaa vielä rutkasti malttia ja kokemusta, mutta oikealla tiellä olette. Ratsastaja erittäin rauhallinen ja taitava. Harjoitukset kannattaa pitää sopivan haastavina, mutta lyhyinä. Harjoituksia voi pidentää hevosen iän karttuessa.
Ensimmäinen harjoitus, puomikujaan ratsastaminen ja sieltä pois peruuttaminen, paljasti, että Lilon ajatukset olivat jossain ihan muualla, kuin käsillä olevassa treenissä. Lorin ohjeiden mukaan Tinja saikin Liloa ratsastettua enemmän kuulolle ja ratsukko pääsi harjoittelemaan puomikujaa. "Nyt se käy selkeästi kierroksilla, joten pyri pitämään avut napakkoina ja selkeinä. Älä jää pitämään painetta, sillä siitä se kuumuu siitä vain enemmän", Lori neuvoi ja ratsukko teki työtä käskettyä. Muutaman pitkäksi menneen pysähdyksen jälkeen Lilokin ymmärsi mitä siltä haluttiin ja pari pääsi myös peruutusten pariin. Herkkänä ja helposti kuumuvana hevosena Lilo ei ollut helpoin ratsastaa, mutta Tinja loisti rauhallisuudellaan ja hevosenlukutaidollaan. Lori kehui parivaljakon työskentelyä, vaikka tamma kolistelikin jalkojaan helposti puomeihin ja ajoittain nakkeli niskojaan Tinjan avuille.
Seuraavaksi puomikujaa kavennettiin ja sinne ratsastettiin peruuttaen. "Erinomaista", Lori myhäili, kun Lilo peruutti siististi puomien väliin kolauttamatta jalkojaan puomeihin. "Selkeästi tamma vaatii haastetta. Nyt se joutuu keskittymään ja käyttämään aivojaan, niin sille ei jää energiaa sähläämiseen. Tulkaa vielä pari kertaa ja muista keskittyä hevosen suoruuteen."
Viimeisenä harjoituksena ratsastettiin L:n muotoista puomikujaa peruuttaen. Tamma alkoi olla jo melko väsynyt eikä ihme, sillä se oli vielä melko nuori ja kokematon. Ratsukon kohdalla viimeinen harjoitus pidettiin lyhyenä. Aluksi Lilo olisi astunut L:n kulmassa puomien yli eikä kuunnellut Tinjan kääntäviä apuja, vaan juntturoi vastaan. Huolellisella ratsastuksella Tinja sai suorituksen onnnistumaan ja viimeinen tehtävä päätettiin ensimmäiseen onnistumiseen.
Valmentajan kommentit: Potentiaalinen ja kaunis hevonen, jonka ratsastettavuus ei helpoimmasta päästä. Kaipaa vielä rutkasti malttia ja kokemusta, mutta oikealla tiellä olette. Ratsastaja erittäin rauhallinen ja taitava. Harjoitukset kannattaa pitää sopivan haastavina, mutta lyhyinä. Harjoituksia voi pidentää hevosen iän karttuessa.
❄️ Jouluvaellus 23.12.2018
Aatonaattona lähdemme perinteiselle jouluvaellukselle. Tämä neljän tunnin vaellus pitää sisällään kulkusten kilinää, lumisia Vermontin maisemia, pikkukylän joulutunnelmaa, ulkosalla juodut nokipannukahvit sekä tietenkin pitkät pätkä riemukasta hankilaukkaa. Retki kuitataan vastaamalla alla esitettyihin apukysymyksiin tai kirjoittamalla / piirtämällä / keksimällä somepostauksen vaelluksesta. Tuotokset julkaistaan tällä sivulla. Järjestäjän puolesta kirjoitetaan jokaiselle ratsukolle kommentit siitä, kuinka vaellus on sujunut.
Pssst. Tervetuloa myös osallistumaan seuraavana päivänä järjestettäviin Joulutanssiaisiin!
Pssst. Tervetuloa myös osallistumaan seuraavana päivänä järjestettäviin Joulutanssiaisiin!
|
OSALLISTUJAT 4/5
Humutin - Vappulan Aliisa
Liia - Unicorntastic
Bella - Jekun Uuno kuittaus puuttuu
Amy - Ghostbird
Humutin - Vappulan Aliisa
Liia - Unicorntastic
Bella - Jekun Uuno kuittaus puuttuu
Amy - Ghostbird
REITTISELOSTUS
SÄÄ aurinkoista, pakkasta -5, hentoa lumisadetta loppuretken aikana
VETÄJÄ Sylvia Woods ja Johnnie
---
Retkelle lähdetään Foxbury Farmin tallipihasta klo 13. Mukaan satulalaukkuihin on pakattu eväitä ja lämmintä juotavaa. Ratsukot ovat koristelleet itsensä jouluisesti ja kulkusten kilinä täyttää ilman. Ratsastamme leveää hiekkatietä pitkin kumpuilevaa maaseutua, joka on peittynyt lumivaippaan. Hiekkatieltä käännymme kivimuurin ympäröimälle pihatielle, joka johtaa hylätyn kartanon pihaan. Ihastelemme uinuvaa kartanoa ja jatkamme kartanon takaa lähtevälle metsäpolulle. Hiljainen metsä ympäröi ratsukot ja polku kohoaa hiljalleen Hunter's Mountainin kukkuloille.
Kukkuloilla jatkamme ratsastamista retkeilyreittejä pitkin Foxburyn ohitse (pysähdymme välillä katsomaan alas Foxburyn tiluksille) aina Windfieldin asuinalueen tuntumaan, jota kohti laskeudumme. American dream -tyyliset omakotitalot seisovat jouluvaloin koristelluina hyvinhoidetuilla kaduilla. Ratsastamme Windfiel Parkiin, jossa on joutsenten asuttama lampi.
Puiston kautta pääsemme sillalle, joka ylittää Mikowa Riverin ja vie kylän keskustaan. Ratsastamme rauhallisen kylän keskustan läpi, vilkutamme ohikulkijoille ja ihastelemme jouluisia näyteikkunoita. Keskustasta ratsastamme Witch Forestiin, jonne pysähdymme. Hevoset laitetaan kiinni nuotiopaikan lähettyvillä oleviin puomeihin ja kokoonnumme nuotion ympärille.
Tauon jälkeen ratsastamme Montainer Inn majatalon henkeäsalpaavan kauniiden tilusten läpi ja sillan yli metsikköön, joka tunnetaan kesyistä kuusipeuroista. Ihastelemme lumen keskellä parveilevia kuusipeuroja, jotka uteliaina katselevat menoamme. Metsikön jälkeen avautuu suuri luminen pelto, joka kumpuilee loivasti. On hankilaukkojen vuoro!
Laukkaspurttien jälkeen hevoset jäähdytellään ravailemalla hiekkatiellä, jota reunustaa synkkä kuusimetsä. Hengitysten tasaannuttua kävellään pientä kinttupolkua pitkin oikoreittiä tiheän kuusikon läpi ja pääsemme Foxburyyn vievälle hiekkatielle. Retki päättyy Foxburyn tallipihaan.
VETÄJÄ Sylvia Woods ja Johnnie
---
Retkelle lähdetään Foxbury Farmin tallipihasta klo 13. Mukaan satulalaukkuihin on pakattu eväitä ja lämmintä juotavaa. Ratsukot ovat koristelleet itsensä jouluisesti ja kulkusten kilinä täyttää ilman. Ratsastamme leveää hiekkatietä pitkin kumpuilevaa maaseutua, joka on peittynyt lumivaippaan. Hiekkatieltä käännymme kivimuurin ympäröimälle pihatielle, joka johtaa hylätyn kartanon pihaan. Ihastelemme uinuvaa kartanoa ja jatkamme kartanon takaa lähtevälle metsäpolulle. Hiljainen metsä ympäröi ratsukot ja polku kohoaa hiljalleen Hunter's Mountainin kukkuloille.
Kukkuloilla jatkamme ratsastamista retkeilyreittejä pitkin Foxburyn ohitse (pysähdymme välillä katsomaan alas Foxburyn tiluksille) aina Windfieldin asuinalueen tuntumaan, jota kohti laskeudumme. American dream -tyyliset omakotitalot seisovat jouluvaloin koristelluina hyvinhoidetuilla kaduilla. Ratsastamme Windfiel Parkiin, jossa on joutsenten asuttama lampi.
Puiston kautta pääsemme sillalle, joka ylittää Mikowa Riverin ja vie kylän keskustaan. Ratsastamme rauhallisen kylän keskustan läpi, vilkutamme ohikulkijoille ja ihastelemme jouluisia näyteikkunoita. Keskustasta ratsastamme Witch Forestiin, jonne pysähdymme. Hevoset laitetaan kiinni nuotiopaikan lähettyvillä oleviin puomeihin ja kokoonnumme nuotion ympärille.
Tauon jälkeen ratsastamme Montainer Inn majatalon henkeäsalpaavan kauniiden tilusten läpi ja sillan yli metsikköön, joka tunnetaan kesyistä kuusipeuroista. Ihastelemme lumen keskellä parveilevia kuusipeuroja, jotka uteliaina katselevat menoamme. Metsikön jälkeen avautuu suuri luminen pelto, joka kumpuilee loivasti. On hankilaukkojen vuoro!
Laukkaspurttien jälkeen hevoset jäähdytellään ravailemalla hiekkatiellä, jota reunustaa synkkä kuusimetsä. Hengitysten tasaannuttua kävellään pientä kinttupolkua pitkin oikoreittiä tiheän kuusikon läpi ja pääsemme Foxburyyn vievälle hiekkatielle. Retki päättyy Foxburyn tallipihaan.
APUKYSYMYKSET
Saavut Foxbury Farmin pihaan ja tallinomistaja Sylvia Woods on toivottamassa sinua lämpimästi tervetulleeksi. Sylvi kysyy kuinka matka sujui tilalle ja oliko tilalle vaikea löytää, nyt kun eilen satanut lumi on peittänyt osan tienviitoista. Mitä vastaat? Eksyitkö matkalla vai ohjasiko navigaattori suoraan kohteeseen? Entä sattuiko matkalla jotain muuta mainitsemisen arvoista?
Vaellukselle osallistuvat hevoset seisoivat tallipihassa hengitys huuruten valmiina lähtemään vaellukselle. Ne olivat saaneet levätä koko eilisen päivän ja uhkuivat nyt energiaa. Sylvia kertasi vielä reittiä, käsimerkkejä sekä turvallisuusasioita. "Olettehan muistaneet pukea varmasti tarpeeksi vaatetta päälle?", Sylvia huolehti ja Michelin-ukoilta näyttävät ratsastajat nyökyttelivät hevostensa selästä. Mitä olet pukenut päällesi? Onko sinun tai hevosesi yllä jotain jouluun liittyvää koristetta?
Hylätyn kartanon luona ratsukot pysähtyivät pylväin koristellun julkisivun eteen. Tarinan mukaan kartanon omistaja, Chancellor Countbatten oli muuttanut kartanosta, koska piti sitä kirottuna sisarensa ja raskaana olevan vaimonsa menehdyttyä siellä peräkkäisinä vuosina keuhkokuumeeseen. Taikauskoisuuteen taipuvainen Herra Countbatten ei halunnut myydä kartanoa, jotta kukaan ei joutuisi asumaan siellä. Sittemmin Chancellor Countbatten kuoli ja kartano siirtyi miehen poikien omistukseen. Pojat eivät olleet kiinnostuneita kunnostamaan kartanoa - ehkä kartanossa lapsuutensa kasvaneet pojat olivat samaa mieltä isänsä kanssa. Huhutaan, että toisinaan kartanon ikkunassa voi nähdä Chancellorin sisaren Antonina Countbattenin haamun tai kuulla vaimeaa lapsen naurua. Näitkö tai kuulitko sinä mitään tavallisesta poikkeavaa kartanolla? Miten hevosesi reagoi kartanoon?
Crowhillin keskusta on hukkunut joulukoristeisiin, joululauluihin ja ennen kaikkea joulumielellä oleviin ihmisiin. Ratsastamme pääkatua pitkin letkassa ja ihmiset hymyilevät iloisesti nähdessään jouluisen joukkomme. Aunt Brita's Bakeryn luota tulvii tuoreiden piparkakkujen tuoksu ja yksi hevosista olisi halunnut mennä maistelemaan Brita-tädin herkullisia leivonnaisia. Aurinkoinen Brita huomaa ratsukot leipomon näyteikkunan takana ja tulee vanhan filmikameran kanssa ottamaan kuvia porukastamme. Samassa kadun kulman takaa pelmahtaa paikalle myös joululaulukuoro, joka alkaa laulaa joululauluja ratsukoille. Säikähtikö ratsusi filmikameran salamaa vai poseerasiko se kuin vanha tekijä? Mitä joululauluja kuoro lauloi?
Witches Forestissa pääsimme vihdoin jalkautumaan hevosten selästä. Tallipoika Andy oli ratsastanut etukäteen paikalle ja sytyttänyt nuotion, jossa saimme valmistaa eväitä. Aurinko paistoi kirkkaasti mäntyjen takaa ja pakkaslumessa kimalteli miljoonia lumikiteitä kuin timantteja. Millä eväillä herkuttelit? Saiko hevosesi jotain suuhunpantavaa?
Vihdoin on odotettujen hankilaukkojen aika! Kumpuileva pelto suorastaan kutsuu kilvoittelemaan lumilaukkojen merkeissä. Läänin ei ainakaan pitäisi loppua kesken, sillä pelto tuntuu jatkuvan silmänkantamattomiin. Miten hankilaukka sujui? Pysyitkö selässä vai saitko kunnon lumipesun ratsusi toimesta? Miten ratsusi reagoi pellon reunasta karkuun lähtevään uroshirveen?
Retki on lopussa ja hikiset hevoset ja ratsastajat seisovat tallipihassa höyryten pakastuvassa illassa. Lunta on alkanut satelemaan hiljalleen ja ilta alkaa hämärtymään. Jouluvalot kimmeltävät sinertyvässä maisemassa ja lumi narskuu kenkien alla. Olipas raikas ja virkistävä retki! Mikä jäi erityisesti mieleen vaelluksesta?
OSALLISTUJIEN TUOTOKSET
Amy & Ghostbird
Pysähdys Witch Forestissa. Tässä vaiheessa retkeä oli alkanut jo hieman tupruttaa lunta. Guru oli ollut tosi kiltisti tähän saakka vaellusta, mutta saisi nähdä, mitä tamma tuumaisi kunnon hankilaukkapätkästä.
Järjestäjän kommentit: Ihanan kuvan olit taltioinut nuotiohetkestä Witches Forestissa! Nuotiolla vallinnut rento ja rauhallinen tunnelma välittyy kuvasta katsojalle. Mukana olleista hevosista Guru esitteli eniten sivuloikkia ja ylimääräisiä askeleita retken aikana, mutta pysyit hienosti ponin selässä kiperissäkin tilanteissa. Montainer Innin tilusten kuusipeurat saivat Gurun vallan hämmentyneeksi, sillä poni ei varmaan koskaan ollut nähnyt sellaista määrää pieniä peuroja yhtä aikaa. Lopulta empivä Guru ymmärsi muiden hevosten johdolla, että kuusipeurat eivät hyökkää viattomien newforestinponien kimppuun ja loppureissu meni hienosti! Edes pellonreunassa ravaava hirvi ei hätkäyttänyt Gurua, sillä se oli niin innostunut laukkaamaan kilpaa lumisella pellolla muiden osallistujien kanssa.
Järjestäjän kommentit: Ihanan kuvan olit taltioinut nuotiohetkestä Witches Forestissa! Nuotiolla vallinnut rento ja rauhallinen tunnelma välittyy kuvasta katsojalle. Mukana olleista hevosista Guru esitteli eniten sivuloikkia ja ylimääräisiä askeleita retken aikana, mutta pysyit hienosti ponin selässä kiperissäkin tilanteissa. Montainer Innin tilusten kuusipeurat saivat Gurun vallan hämmentyneeksi, sillä poni ei varmaan koskaan ollut nähnyt sellaista määrää pieniä peuroja yhtä aikaa. Lopulta empivä Guru ymmärsi muiden hevosten johdolla, että kuusipeurat eivät hyökkää viattomien newforestinponien kimppuun ja loppureissu meni hienosti! Edes pellonreunassa ravaava hirvi ei hätkäyttänyt Gurua, sillä se oli niin innostunut laukkaamaan kilpaa lumisella pellolla muiden osallistujien kanssa.
Humutin & Vappulan Aliisa
"Suomenhevonen Jenkeissä ja vielä huvin vuoksi. Kaikkea sitä", oli tallimestari puhissut ilmoitettuani lähteväni Jenkkeihin joululomalle. Aliisan veisin mukanani. Miksi? Ihan puhtaasti omaksi ilokseni. Olisi jotain kotosuomesta, sitä paitsi, tamma voisi kisata yhtä hyvin Jenkkien kisakentillä - sijoituksia ne on nekin. No, jouluaaton aattona kello löi kuutta aamulla kun unenpöpperöt silmillä pääsin vihdoin navigaattorin pirteän naisäänen ilmoittaessa määränpääni olevan edessäni kurvaamaan Foxbury Farmin pihamaalle. Matkan aikana olin ehtinyt jo soitella pahoitteluni Sylvialle aikaisesta liikkeellä olosta, mutta nainen oli vain lämpimästi toivotellut tervetulleeksi ja pyytänyt tarkempaa saapumisaikaa, niin ehdittäisiin saada vielä Aliisa lepäämään ennen vaellusta.
"Mites matka meni, pahoittelut ettei teitä ehditty vielä auraamaan", Sylvian pirteä, lämmin ääni suorastaan hehkui lämpöä ympärilleen, ja tuntui, jos sormet olisi kaivellut taskuista, ei niitä paleltaisi aamuhämärän hiljaisessa lumisateessa.
"Hyvin meni, tosin pimeässä oli hieman vaikea nähdä kylttiä, oli niin lumen alla. Päästiin kuitenkin perille!" naurahdin väsyneenä, ja availlen trailerin peräluukkua Sylvia otti toisesta päästä kiinni, laskien rampin kanssani. Sisällä puhisi loimitettu, vaalearipsinen suomenhevoseni, joka oli matkustanut vain pari viikkoa aikaisemmin Jenkkeihin lennolla ilman ongelmia. Sivusta sisään kiertäen irrottelin rautiaan tammani, joka katseli minua hieman väsyneesti. Aliisa tarvitsisi runsaasti lepoa ja vettä ennen vaellusta, aivan kuin omistajansakin, joka oli muutaman kerran pysähtynyt matkalla New Yorkista 24/7 -huoltsikoilla kahvikupin tai kahden hakemisessa. Kahvi oli muuten harvinaisen pahaa riippumatta siitä, mistä oli tullut ostettua.
Hieman jäykästi Aliisa peruutti ohjatessani ulos tallipihalle puhtaalle, vielä painumattomalle lumelle, ja suomenhevonen puhisi sieraimet väristen, tuoksutellen rapeaa ilmaa. Sylvin silitellessä tamman kaulaa hän kyseli vielä lisää vappulaisestani, ja nuori blondi jäi vielä kanssani taluttelemaan rautiasta pitkän automatkan jälkeen. Pikku hiljaa Aliisan askel rentoutui ja piteni, ja suunnilleen parikymmentä minuuttia myöhemmin Sylvia ohjasi meidät molemmat tallille vapaalle karsinalle, jonne tamma pääsisi lepäämään sillä välin, kun itse ehtisin nukkumaan parisen tuntia vierasmökillä. Foxburyn karsinoissa tuhisivat vakiasukkaat vieraalle hevoselle, ja ilokseni sattuipa vastaan erään karsinan perällä kasvattishettis Jack. Poniori nukkui kylläkin tyytyväisenä vielä oljillaan.
Yhdentoista aikoihin olin havahtunut unimaailmasta tähän päivään, ja Foxburyllä tarjottiin jo useammallekin saapuneelle vaeltajalle lounasta. Jouluisissa tunnelmissa saimme vatsantäytteeksi vihersalaattia, johon saimme itse valita haluamme lisukkeet. Lihaa kanasta katkarapuihin ja jopa nyhtösikaan, siemeniä, hedelmiä sekä vihanneksia että muita vihreitä kuten avokaadoja. Pöytä notkui runsaan lounaspöydän alla, ja Sadieksi paljastuneen vanhemman naisen leipoma vehnäleipä oli suorastaan taivaallista. Meille luvattiin vielä jouluruokaa illemmalla päästessämme takaisin, ja itse ainakin suunnittelin vielä osallistuvani seuraavan päivän tanssiaisiin Sylvian yllyttämänä.
Iltapäivällä klo 13 aikoihin ratsukot virtasivat hissukseen pihamaalle. Öinen lumi oli pysynyt maassa, ja Vermontin lehtipuut olivat ohuisiin lumikerroksiin kietoutuneita. Aliisan harjan olin letittänyt punaisen silkkinauhan kanssa, ja ylpeänä kädenjäljestäni olin napannut jo kuvankin rautiaan nauttiessa vielä talliväen tarjoamia päiväheiniä. Hännän olin lopulta jättänyt rauhaan. Vaellusta varten ostettu punainen kultakirjailtu huopa hehkui satulan alla puhtaana ja kirkkaana. Suitsiin olin askarrellut pienet punaiset tupsut kultusineen, ja ne soivat hiljalleen jokaisella askeleella. Itsekin olin innostunut vetäisemään kypärän päälle karvareunaisen tonttulakin. Turvallisuussyistä olin lopulta laittanut Aliisalle heijastinpintelit sekä itselleni heijastinvaljaat - siltä varalta, että pimeä yllättäisi ennen paluuta farmin pihamaalle.
Sylvia kiersi innoissaan Johnnien kanssa selittämässä retken kulkua ja aikataulutusta, ja puolella korvalla kuuntelin rapsutellen rautiaan suomenhevosen kaulaa. Se oli tyypilliseen tapaansa puolihorroksessa odottelusta.
Henryn ja muun talliväen vielä kierettyä kuvia ottamassa ja jakamassa heijastimia niitä tarvitseville ratsukoille Sylvia viimein ilmoitti kymmenisen minuuttia yli tasan, että letka lähtisi nyt liikkeelle. Aliisan kanssa kurvasin suoraan kolmannelle paikalle kärjestä - josko tamma saisi puhtia pysytellä jonon vauhdissa hidastumatta täysin jälkeen.
Lumisissa maisemissa helisevät kulkuset täyttivät metsän hiljaisuutta hangen vaimentamien kavioiden tömähdysten ohella. Hengitys muuttui pilveksi, ja Aliisan turpakarvoissa viihtyi kosteudesta syntyneitä kuurahiutaleita. Ohuiden ratsastushansikkaiden alla sormet olivat kohmeessa.
Ensimmäisenä kohteena reitillä oli hylätty, valkean lumivaipan kylmettämä kartano, jonka Sylvia selitti kuuluvan epäonnekkaalle Countbattenin suvulle, johon iskeneet tragediat olivat lopulta johtaneet kartanon autioitumiseen. Hevoset tuntuivat hermostuvan ratsastajiensa alla, liekö kartanon jotenkin yksinäisen ja liian hiljaisen olemuksen vaikutuksesta, tai sitten vain tylsyyksistään seisoessaan tarinoita kuuntelemassa. Aliisa tosin ei jälleen kerran pistänyt pahakseen pysähdystä, saihan se lepuuttaa silmiään. Liikkeelle uudelleen lähtiessämme kuitenkin normaalisti eteenpäin puoliunessa tarpova rautiaani kääntyi äkkiä katselemaan kartanon vanhan puutarhan suuntaan, ja korvat tiukasti suunnattuna kai romahtaneen tallin puoleen, hörähti se vaitonaisesti kuin tervehtiäkseen jotakin. Kylmien väreiden juostessa selkää pitkin kannustin Aliisaa takaisin kolmanneksi jonossa, ja tammani palasikin melkeinpä välittömästi tavalliseksi, laiskaksi itsekseen.
Toisena kohteenamme American Dream -talojen joulukoristelukilpailun jälkeen oli kauniin jouluisa, valoin ja punaisin ja vihrein nauhoin koristeltu Crowhill. Iltapäivään elävöityvä kylä vilisi väkeä, joista suurin osa pysähtyi katsomaan varmasti sekalaiselta näyttävää, kilisevää kulkuetta. Joku hihitteli poikaystävälleen osoitellen ratsukoita ja toistaen "look, babe", siinä, missä suunnilleen nelivuotias poika osoitteli innoissaan vanhemmilleen Aliisan letitettyä harjaa. "Mommy, daddy, look at that horse! It has a red stripe in its hair!". Kuulimme useita ihailevia kommentteja edetessämme hymyillen pitkin kylän tietä. Aunt Brita's Bakeryn kohdalla herkkuperso suomenhevoseni tuntui nuuskuttelevan samaa kuin minä - uunituoreita pipareita, ja Aliisa ottikin sivuaskeleen verran mutkaa kohti leipomon ovea. Naureskellen kielsin rautiasta ohjaten sen takaisin pysähtyneeseen jonoon. Samassa tovissa yli 50 vuoden iässä oleva nainen, arvatenkin Brita, käveli ulos liikkeestä filmikamera kädessään. Ovikello kilahti kiinni, ja ratsukot kääntyivät äänen suuntaan. Sylvia ja Brita vaihtoivat muutaman sanan, kunnes leipuri raksautti kameransa päälle. Muutama ratsu säpsähti äänen kuullessaan, mutta ratsastajien rauhallinen silittely sai ne pian tyyniksi. Samaan aikaan jostain läheni iloinen, useamman äänen laulama "Jingle Bells". Edessä päin kulki joululaulukuoro, joka lähestyi iloisesti rallatellen. Brita kuvasi ratsukoiden tapaamista joulukuoron kanssa, ja muutama ratsu käänteli vimmoisasti korviaan laulua kuunnellen, innostuipa joku hirnahtamaankin mukana, mikä sai puolestaan ohikulkeneet ja kuuntelemaan jääneet ihmisetkin taputtamaan naureskellen.
Witches Forestissa odottelikin jo tallipoika Andy sekä avuksi mukaan lähtenyt, sukkiani aikaisemmin hieman pyöritellyt Eddie. Aliisan pysäyttäen puisen kiinnityspaikan luo hypähdin alas kohmeisine, kylmettyneine jalkoineni, ja hieman niitä hieroskellen sidoin jo puutankoon leukaansa leputtavan suomenhevoseni paikoilleen. Kaivelin mukaan annetusta satulalaukusta suorastaan vatsani murisemaan laittavan täytetyn leivän, ja Sylvia oli jo ottanut ohjat kahvinkeitossa. Eddie ja Andy jakoivat vesiämpäreistä ratsuille virkistettä.
"She sure is a sleepy one, this girl", Eddie naurahti virnistellen Aliisan hitaasti herätessä juomaan.
"Aliisa is, but she does pack quite a ride in her", virnuilin takaisin, ja vinkkasin lännenratsastajan suuntaan ennen suuntaamistani kuumien liekkien, siis nuotion, luo.
"Mhmm, I am sure she does", tumma Eddie mutisi huvittuneesti vielä perääni, ja hieman punastellen istahdin yhdelle kannoista, jotka toimittivat penkkien virkaa.
Kahvi lämmitti paleltuneita sormiani ja leipä hätisti pois suurinta nälkää - Sadielle jälleen kerran viisi tähteä - ja vaelluspoppoo kävi läpi tuntemuksiaan tähän astisesta retken kulusta. Puheensorina toi lisäväritettä satunaisiin kulkusiin. Pikkulintu uskalsi taaksemme lumelle ruoka mielessään, ja nakkasin pienen palan sämpylästä tsirpan iloksi.
40 minuuttia myöhemmin Sylvia alkoi jälleen hoputtaa nuotion äärellä viihtyvää, paleltuvaa porukkaa hevostensa luo. Laittaessani käärepaperia takaisin satulalaukkuun käteni osui johonkin omituiseen. Kaivellen mysteerisen esineen ulos laukun pohjalta, paljastui sieltä tähden muotoinen piparkakku, jonka oletin olevan Britan käsialaa. Hymyillen ja hieman salailevasti tarjosin piparin rautiaalle hevoselleni, joka mussutti sen rouskutellen selvästi ilahtuneena. Nostaessani katseeni tammani puolesta huomasin Eddien leveän hymyn. Hän nosti vielä sormen huulilleen hiljaisuuden merkiksi.
Peltoa lähestyessämme tuntui, että ratsut alkoivat heräillä ja niissä kiersi odottava innostus. Ilmeisesti ratsastajiakin jännitti, tietenkin hyvässä mielessä, edessä siintävä peltoaukea, jota nyt verhosi ohut hanki. Aliisa ei tyypilliseen tapaansa jälleen juuri reagoinut, nautiskeli vain rennosta köpöttelystä. Pellon viimein avautuessa silmiemme edessä ratsut tuntuivat ilahtuvan suunnattomasti - jälleen poislukien rautiaan tammani - ja osa ratsastajista saikin toppuutella yli-innokkaita kaviokkaitaan. Sylvia antoi nopeat ohjeet turvallisuuteen liittyen, erityisesti nyt kun alkoi hämärtää. Sen jälkeen Sylvia viimein päästi vauhtia himoavat ratsukot kiitämään eteenpäin. Minä päädyin Aliisan kanssa ihan vain ravailemaan - nuori rautiaani ei ehtisi millään laukkaan sen muutenkin ollessa jotenkin päänsä sisällä jo joululoman vietossa. Eräs ratsastajista päätyi muksahtamaan hankeen, mutta nousi lähes välittömästi jaloilleen, eikä ratsukaan ehtinyt kauas Eddien - joka oli seurannut nyt Andyn kanssa porukan perällä - taitavasti ratsastettua omalla hevosellaan yksinäisen ratsun rinnalle ja hidastaen sen tahdin. Sillä välin metsän reunalta kuului tumma mörähdys suuren uroshirven rynnistäessä puskista ja kadotessa melkein heti takaisin metsän suojiin, ja ehtipä yksi hevonen takajaloilleenkin säikähdyksestä, mutta osaavan ratsastajansa kanssa tilanne laukeni hevosen päästyä takaisin neljälle kaviolle. Kaikkiaan jännistä tilanteista huolimatta nautimme kaikki omalla tavallamme - ja vauhdillamme - peltoirrottelusta.
Viimein hikiset, kaikkensa antaneet ja väsyneet ratsukot tallustivat letkassa takaisin muutaman pihavalon valaisemalle tallipihalle. Vastassa odottivatkin jo lounaalla tutuiksi käyneet tallikasvot, jotka auttoivat enemmän kuin mielellään kosteiden, höyryävien ratsukoiden kanssa. Aliisa, joka oli säästellyt voimiaan, ei ollut juuri laisinkaan väsähtänyt tai hikinen verrattuna muihin ratsukoihin, mutta minä olin senkin edestä kylmettynyt. Selästä hitaasti pudottautuen lähdin tärisevine sormineni kohti tallia, mutta tuttu miesääni asteli vierelleni.
"Hey girl, I got this. She needs just her saddle and equipment taken off correct, and the fleece on right? You go warm up those legs and fingers, it's clear you're cold", Eddie läksytti minua kunnon sormikkaiden puutteesta, ja hieman nolostuneena nyökkäilin. Uskalsin luottaa nuoren tammani länkkärimiehen varmoihin käsiin, ja paleltuneena lähdin tallustamaan kohti mökkiäni.
Toivottavasti en olisi liian kipeänä tai kuumeessa seuraavan päivän tanssiaisiin.
Järjestäjän kommentit: Olipas mukava nähdä aito suomenhevonen Jenkkilässä! Hienoa, kun uskalsitte lähteä pitkän matkan takaa nauttimaan Vermontin joulusta ja toivottavasti viihdyitte. Aliisa käyttäytyi niin kauniisti koko reissun ajan, että monet syntyperäisistä jenkkiläisistä rakastuivat aivan täysin suomenhevoseen rotuna ja tiedustelivat myöhemmin, enkö voisi suhteitani käyttäen hommata pari suomenhevosta Foxburyyn. Kiitos myös osallistumisesta joulutanssiaisiin, vaikka pieni flunssanpoikanen olikin tainnut sinuun tarttua retkellä. Sinulla oli yksi illan kauneimmista puvuista ja Eddielläkin suu loksahti ammolleen astellessasi sisään tanssisaliin. Täytyy kyllä sanoa, että hieman kävi sääliksi Eddien seuralaista Jeniferiä, joka mulkoili kavaljeeriaan pahasti.
"Mites matka meni, pahoittelut ettei teitä ehditty vielä auraamaan", Sylvian pirteä, lämmin ääni suorastaan hehkui lämpöä ympärilleen, ja tuntui, jos sormet olisi kaivellut taskuista, ei niitä paleltaisi aamuhämärän hiljaisessa lumisateessa.
"Hyvin meni, tosin pimeässä oli hieman vaikea nähdä kylttiä, oli niin lumen alla. Päästiin kuitenkin perille!" naurahdin väsyneenä, ja availlen trailerin peräluukkua Sylvia otti toisesta päästä kiinni, laskien rampin kanssani. Sisällä puhisi loimitettu, vaalearipsinen suomenhevoseni, joka oli matkustanut vain pari viikkoa aikaisemmin Jenkkeihin lennolla ilman ongelmia. Sivusta sisään kiertäen irrottelin rautiaan tammani, joka katseli minua hieman väsyneesti. Aliisa tarvitsisi runsaasti lepoa ja vettä ennen vaellusta, aivan kuin omistajansakin, joka oli muutaman kerran pysähtynyt matkalla New Yorkista 24/7 -huoltsikoilla kahvikupin tai kahden hakemisessa. Kahvi oli muuten harvinaisen pahaa riippumatta siitä, mistä oli tullut ostettua.
Hieman jäykästi Aliisa peruutti ohjatessani ulos tallipihalle puhtaalle, vielä painumattomalle lumelle, ja suomenhevonen puhisi sieraimet väristen, tuoksutellen rapeaa ilmaa. Sylvin silitellessä tamman kaulaa hän kyseli vielä lisää vappulaisestani, ja nuori blondi jäi vielä kanssani taluttelemaan rautiasta pitkän automatkan jälkeen. Pikku hiljaa Aliisan askel rentoutui ja piteni, ja suunnilleen parikymmentä minuuttia myöhemmin Sylvia ohjasi meidät molemmat tallille vapaalle karsinalle, jonne tamma pääsisi lepäämään sillä välin, kun itse ehtisin nukkumaan parisen tuntia vierasmökillä. Foxburyn karsinoissa tuhisivat vakiasukkaat vieraalle hevoselle, ja ilokseni sattuipa vastaan erään karsinan perällä kasvattishettis Jack. Poniori nukkui kylläkin tyytyväisenä vielä oljillaan.
Yhdentoista aikoihin olin havahtunut unimaailmasta tähän päivään, ja Foxburyllä tarjottiin jo useammallekin saapuneelle vaeltajalle lounasta. Jouluisissa tunnelmissa saimme vatsantäytteeksi vihersalaattia, johon saimme itse valita haluamme lisukkeet. Lihaa kanasta katkarapuihin ja jopa nyhtösikaan, siemeniä, hedelmiä sekä vihanneksia että muita vihreitä kuten avokaadoja. Pöytä notkui runsaan lounaspöydän alla, ja Sadieksi paljastuneen vanhemman naisen leipoma vehnäleipä oli suorastaan taivaallista. Meille luvattiin vielä jouluruokaa illemmalla päästessämme takaisin, ja itse ainakin suunnittelin vielä osallistuvani seuraavan päivän tanssiaisiin Sylvian yllyttämänä.
Iltapäivällä klo 13 aikoihin ratsukot virtasivat hissukseen pihamaalle. Öinen lumi oli pysynyt maassa, ja Vermontin lehtipuut olivat ohuisiin lumikerroksiin kietoutuneita. Aliisan harjan olin letittänyt punaisen silkkinauhan kanssa, ja ylpeänä kädenjäljestäni olin napannut jo kuvankin rautiaan nauttiessa vielä talliväen tarjoamia päiväheiniä. Hännän olin lopulta jättänyt rauhaan. Vaellusta varten ostettu punainen kultakirjailtu huopa hehkui satulan alla puhtaana ja kirkkaana. Suitsiin olin askarrellut pienet punaiset tupsut kultusineen, ja ne soivat hiljalleen jokaisella askeleella. Itsekin olin innostunut vetäisemään kypärän päälle karvareunaisen tonttulakin. Turvallisuussyistä olin lopulta laittanut Aliisalle heijastinpintelit sekä itselleni heijastinvaljaat - siltä varalta, että pimeä yllättäisi ennen paluuta farmin pihamaalle.
Sylvia kiersi innoissaan Johnnien kanssa selittämässä retken kulkua ja aikataulutusta, ja puolella korvalla kuuntelin rapsutellen rautiaan suomenhevosen kaulaa. Se oli tyypilliseen tapaansa puolihorroksessa odottelusta.
Henryn ja muun talliväen vielä kierettyä kuvia ottamassa ja jakamassa heijastimia niitä tarvitseville ratsukoille Sylvia viimein ilmoitti kymmenisen minuuttia yli tasan, että letka lähtisi nyt liikkeelle. Aliisan kanssa kurvasin suoraan kolmannelle paikalle kärjestä - josko tamma saisi puhtia pysytellä jonon vauhdissa hidastumatta täysin jälkeen.
Lumisissa maisemissa helisevät kulkuset täyttivät metsän hiljaisuutta hangen vaimentamien kavioiden tömähdysten ohella. Hengitys muuttui pilveksi, ja Aliisan turpakarvoissa viihtyi kosteudesta syntyneitä kuurahiutaleita. Ohuiden ratsastushansikkaiden alla sormet olivat kohmeessa.
Ensimmäisenä kohteena reitillä oli hylätty, valkean lumivaipan kylmettämä kartano, jonka Sylvia selitti kuuluvan epäonnekkaalle Countbattenin suvulle, johon iskeneet tragediat olivat lopulta johtaneet kartanon autioitumiseen. Hevoset tuntuivat hermostuvan ratsastajiensa alla, liekö kartanon jotenkin yksinäisen ja liian hiljaisen olemuksen vaikutuksesta, tai sitten vain tylsyyksistään seisoessaan tarinoita kuuntelemassa. Aliisa tosin ei jälleen kerran pistänyt pahakseen pysähdystä, saihan se lepuuttaa silmiään. Liikkeelle uudelleen lähtiessämme kuitenkin normaalisti eteenpäin puoliunessa tarpova rautiaani kääntyi äkkiä katselemaan kartanon vanhan puutarhan suuntaan, ja korvat tiukasti suunnattuna kai romahtaneen tallin puoleen, hörähti se vaitonaisesti kuin tervehtiäkseen jotakin. Kylmien väreiden juostessa selkää pitkin kannustin Aliisaa takaisin kolmanneksi jonossa, ja tammani palasikin melkeinpä välittömästi tavalliseksi, laiskaksi itsekseen.
Toisena kohteenamme American Dream -talojen joulukoristelukilpailun jälkeen oli kauniin jouluisa, valoin ja punaisin ja vihrein nauhoin koristeltu Crowhill. Iltapäivään elävöityvä kylä vilisi väkeä, joista suurin osa pysähtyi katsomaan varmasti sekalaiselta näyttävää, kilisevää kulkuetta. Joku hihitteli poikaystävälleen osoitellen ratsukoita ja toistaen "look, babe", siinä, missä suunnilleen nelivuotias poika osoitteli innoissaan vanhemmilleen Aliisan letitettyä harjaa. "Mommy, daddy, look at that horse! It has a red stripe in its hair!". Kuulimme useita ihailevia kommentteja edetessämme hymyillen pitkin kylän tietä. Aunt Brita's Bakeryn kohdalla herkkuperso suomenhevoseni tuntui nuuskuttelevan samaa kuin minä - uunituoreita pipareita, ja Aliisa ottikin sivuaskeleen verran mutkaa kohti leipomon ovea. Naureskellen kielsin rautiasta ohjaten sen takaisin pysähtyneeseen jonoon. Samassa tovissa yli 50 vuoden iässä oleva nainen, arvatenkin Brita, käveli ulos liikkeestä filmikamera kädessään. Ovikello kilahti kiinni, ja ratsukot kääntyivät äänen suuntaan. Sylvia ja Brita vaihtoivat muutaman sanan, kunnes leipuri raksautti kameransa päälle. Muutama ratsu säpsähti äänen kuullessaan, mutta ratsastajien rauhallinen silittely sai ne pian tyyniksi. Samaan aikaan jostain läheni iloinen, useamman äänen laulama "Jingle Bells". Edessä päin kulki joululaulukuoro, joka lähestyi iloisesti rallatellen. Brita kuvasi ratsukoiden tapaamista joulukuoron kanssa, ja muutama ratsu käänteli vimmoisasti korviaan laulua kuunnellen, innostuipa joku hirnahtamaankin mukana, mikä sai puolestaan ohikulkeneet ja kuuntelemaan jääneet ihmisetkin taputtamaan naureskellen.
Witches Forestissa odottelikin jo tallipoika Andy sekä avuksi mukaan lähtenyt, sukkiani aikaisemmin hieman pyöritellyt Eddie. Aliisan pysäyttäen puisen kiinnityspaikan luo hypähdin alas kohmeisine, kylmettyneine jalkoineni, ja hieman niitä hieroskellen sidoin jo puutankoon leukaansa leputtavan suomenhevoseni paikoilleen. Kaivelin mukaan annetusta satulalaukusta suorastaan vatsani murisemaan laittavan täytetyn leivän, ja Sylvia oli jo ottanut ohjat kahvinkeitossa. Eddie ja Andy jakoivat vesiämpäreistä ratsuille virkistettä.
"She sure is a sleepy one, this girl", Eddie naurahti virnistellen Aliisan hitaasti herätessä juomaan.
"Aliisa is, but she does pack quite a ride in her", virnuilin takaisin, ja vinkkasin lännenratsastajan suuntaan ennen suuntaamistani kuumien liekkien, siis nuotion, luo.
"Mhmm, I am sure she does", tumma Eddie mutisi huvittuneesti vielä perääni, ja hieman punastellen istahdin yhdelle kannoista, jotka toimittivat penkkien virkaa.
Kahvi lämmitti paleltuneita sormiani ja leipä hätisti pois suurinta nälkää - Sadielle jälleen kerran viisi tähteä - ja vaelluspoppoo kävi läpi tuntemuksiaan tähän astisesta retken kulusta. Puheensorina toi lisäväritettä satunaisiin kulkusiin. Pikkulintu uskalsi taaksemme lumelle ruoka mielessään, ja nakkasin pienen palan sämpylästä tsirpan iloksi.
40 minuuttia myöhemmin Sylvia alkoi jälleen hoputtaa nuotion äärellä viihtyvää, paleltuvaa porukkaa hevostensa luo. Laittaessani käärepaperia takaisin satulalaukkuun käteni osui johonkin omituiseen. Kaivellen mysteerisen esineen ulos laukun pohjalta, paljastui sieltä tähden muotoinen piparkakku, jonka oletin olevan Britan käsialaa. Hymyillen ja hieman salailevasti tarjosin piparin rautiaalle hevoselleni, joka mussutti sen rouskutellen selvästi ilahtuneena. Nostaessani katseeni tammani puolesta huomasin Eddien leveän hymyn. Hän nosti vielä sormen huulilleen hiljaisuuden merkiksi.
Peltoa lähestyessämme tuntui, että ratsut alkoivat heräillä ja niissä kiersi odottava innostus. Ilmeisesti ratsastajiakin jännitti, tietenkin hyvässä mielessä, edessä siintävä peltoaukea, jota nyt verhosi ohut hanki. Aliisa ei tyypilliseen tapaansa jälleen juuri reagoinut, nautiskeli vain rennosta köpöttelystä. Pellon viimein avautuessa silmiemme edessä ratsut tuntuivat ilahtuvan suunnattomasti - jälleen poislukien rautiaan tammani - ja osa ratsastajista saikin toppuutella yli-innokkaita kaviokkaitaan. Sylvia antoi nopeat ohjeet turvallisuuteen liittyen, erityisesti nyt kun alkoi hämärtää. Sen jälkeen Sylvia viimein päästi vauhtia himoavat ratsukot kiitämään eteenpäin. Minä päädyin Aliisan kanssa ihan vain ravailemaan - nuori rautiaani ei ehtisi millään laukkaan sen muutenkin ollessa jotenkin päänsä sisällä jo joululoman vietossa. Eräs ratsastajista päätyi muksahtamaan hankeen, mutta nousi lähes välittömästi jaloilleen, eikä ratsukaan ehtinyt kauas Eddien - joka oli seurannut nyt Andyn kanssa porukan perällä - taitavasti ratsastettua omalla hevosellaan yksinäisen ratsun rinnalle ja hidastaen sen tahdin. Sillä välin metsän reunalta kuului tumma mörähdys suuren uroshirven rynnistäessä puskista ja kadotessa melkein heti takaisin metsän suojiin, ja ehtipä yksi hevonen takajaloilleenkin säikähdyksestä, mutta osaavan ratsastajansa kanssa tilanne laukeni hevosen päästyä takaisin neljälle kaviolle. Kaikkiaan jännistä tilanteista huolimatta nautimme kaikki omalla tavallamme - ja vauhdillamme - peltoirrottelusta.
Viimein hikiset, kaikkensa antaneet ja väsyneet ratsukot tallustivat letkassa takaisin muutaman pihavalon valaisemalle tallipihalle. Vastassa odottivatkin jo lounaalla tutuiksi käyneet tallikasvot, jotka auttoivat enemmän kuin mielellään kosteiden, höyryävien ratsukoiden kanssa. Aliisa, joka oli säästellyt voimiaan, ei ollut juuri laisinkaan väsähtänyt tai hikinen verrattuna muihin ratsukoihin, mutta minä olin senkin edestä kylmettynyt. Selästä hitaasti pudottautuen lähdin tärisevine sormineni kohti tallia, mutta tuttu miesääni asteli vierelleni.
"Hey girl, I got this. She needs just her saddle and equipment taken off correct, and the fleece on right? You go warm up those legs and fingers, it's clear you're cold", Eddie läksytti minua kunnon sormikkaiden puutteesta, ja hieman nolostuneena nyökkäilin. Uskalsin luottaa nuoren tammani länkkärimiehen varmoihin käsiin, ja paleltuneena lähdin tallustamaan kohti mökkiäni.
Toivottavasti en olisi liian kipeänä tai kuumeessa seuraavan päivän tanssiaisiin.
Järjestäjän kommentit: Olipas mukava nähdä aito suomenhevonen Jenkkilässä! Hienoa, kun uskalsitte lähteä pitkän matkan takaa nauttimaan Vermontin joulusta ja toivottavasti viihdyitte. Aliisa käyttäytyi niin kauniisti koko reissun ajan, että monet syntyperäisistä jenkkiläisistä rakastuivat aivan täysin suomenhevoseen rotuna ja tiedustelivat myöhemmin, enkö voisi suhteitani käyttäen hommata pari suomenhevosta Foxburyyn. Kiitos myös osallistumisesta joulutanssiaisiin, vaikka pieni flunssanpoikanen olikin tainnut sinuun tarttua retkellä. Sinulla oli yksi illan kauneimmista puvuista ja Eddielläkin suu loksahti ammolleen astellessasi sisään tanssisaliin. Täytyy kyllä sanoa, että hieman kävi sääliksi Eddien seuralaista Jeniferiä, joka mulkoili kavaljeeriaan pahasti.
Liia & Unicorntastic
Emme juurikaan harrasta matkustelua, joten Yhdysvalloissa järjestettävään jouluvaellukseen lähteminen ei tapahtunut ihan hetkessä. Olin pidemmän aikaa haaveillut hevoslomasta ulkomailla, joten tämä tilaisuus tuntui juuri kuin meille tehdyltä. Ratsuksi valikoitui ilman sen suurempia mietintöjä melko uusi puoliveritamma Uni, josta on jo nyt tullut yksi suosikeistani! Vihdoin ja viimein päästiin pitkän matkan jälkeen laskemaan reput ja kassit Foxburyn pihamaalle ja meitä vastaan riensi ystävällisen näköinen nainen, joka esittäytyi tilan omistajaksi Sylviksi. Nainen kyseli miten matka meni ja löydettiinkö perille ilman suurempia kommelluksia. Onneksi matkamme oli edennyt juuri suunnitelmien mukaan - ja perille oltiin tultu jopa tuntia etuajassa!
Koko porukka ratsuineen seisoi jännittyneenä tallipihalla valmiina lähtemään vaellukselle. Olin toppautunut mahdollisimman lämpimään vaatekertaan ja Unilla oli harjassaan muutama mistelinoksa koristeena. Muillakin ratsukoilla näkyi pientä jouluista rekvisiittaa ja tunnelma oli jännityksestä huolimatta lämmin. Matkaan lähdettiin hymyssäsuin ja joululauluja hyräillen - tästä tulisi varmasti ihana retki! Vaelluksen ensimmäinen etappi, Chancellor Countbattenin kastano, osoittautui perin jännittäväksi paikaksi. Unikin puhisi ja pöhisi paksuille, rappeutuneille tukipylväille ja olisi kernaasti jatkanut matkaa jo muita ennen. Seuraava jännittävä pysäkki sattui Crowhillin keskustan tuntumassa. Ratsastimme pitkin pääkatua ja erään paikallisen leipomon omistaja halusi ottaa muistoksi muutaman kuvan. Uni käyttäytyi varsin kunnollisesti tilanteessa, eikä sitä ollenkaan haitannut poseerata kameran edessä! Leipomon omistaja antoi kaikille hevosille palkinnoksi porkkanat ja itsekin saimme käteemme uunituoreet piparkakut. Nälkä alkoi pikkuhiljaa kurnia vatsasssa ja Witches Forestissa saimmekin pitää evästauon. Paistoimme nuotiolla vaahtokarkkeja ja nakkeja, eväskoreihin oli pakattu myös lämmintä mehua, herkullisia eväsleipiä ja hedelmiä. Suklaalla kuorrutetut pähkinät meinasivat joutua vääriin suihin, kun yksi hevosista oli hivuttautunut turhankin lähelle eväskoriamme. Hevosille tarjottiin kuivaa leipää ja pari omenasiivua, jotka katosivta kädestä nopeasti.
Kun vihdoin kömmimme takaisin satulaan, otettiin alkumatka kernaasti hiukan hitaammassa vauhdissa. Kun vihdoin upea, laukkakäyttöön juuri täydellinen pelto aukeni edessämme, tuntuivat hevoset jo ennalta arvaavan mitä tapahtuisi. Uni steppasi innoissaan ja muidenkin ratsut terästäytyivät. Kun Uni sai vihdoin luvan lähteä, teki se muutaman pehmeän ilopukin ennen laukkaa; nauroin tamman iloiselle lähdölle ja annoin sille hiukan ohjaa. Kaksi suomenhevosratsua jäivät melko nopeasti jälkeen Unin pitkästä laukasta ja nyffikin jäi lopulta kauas jälkeen - Uni eteni reippaasti ja sen harja kutitteli nenääni. Mistelinoksat lentelivät ja vauhti tuntui vain lisääntyvän. Yllättäen pellon päässä näkyi liikettä - jättimäinen uroshirvi oli ollut ruokatauolla nyhtämässä lumen alle jäänyttä kaurapeltoa ja lähti nyt sekin hurjalla juoksulla pakoon. Uni suhtautui rauhallisesti yllättävään vieraaseen, eivätkä muidenkaan ratsut säikähtäneet. Laukkapätkän jälkeen ilo oli suurimmillaan ja kaikki puhkuivat intoa! Takaisin Foxburyyn saavuttuamme olo oli ihanan rentoutunut - joulun kiireet ja hössötys olivat unohtuneet ja Unikin vaikutti ihanan raukealta. Vaellus oli ollut aivan omiaan valmistelemaan joulunviettoon ja toivotaan kovasti, että päästään vielä uudestaan näihin upeisiin maisemiin!
Järjestäjän kommentit: Jo toinen vieras kaukaisesta Suomesta! Täytyy myöntää, että markkinointi Suomen suuntaan on onnistunut erinomaisesti ja toivottavasti näemme lisää suomalaisia tapahtumissamme. Uni sopi vaalean karvapeitteensä kanssa kuin nakutettu Foxburyn lumisen maiseman keskelle ja monet ihastuivat tamman kauneuteen ja kilttiin luonteeseen. Hieman Uni kyllä pörisi ja puhisi Countbattenin kartanon haamuille ja myöhemmin Windfield Parkin lammen joutsenille, mutta ymmärrettävästi ne ovat melkoisen jännittäviä tilanteita. Kaikenkaikkiaan Unin retki sujui ilman suurempia kommelluksia ja tamma näytti nauttivan Vermontin raikkaasta ilmasta, puhumattakaan ratsastajasta. Laukkapätkänne oli sangen hurja - Unista paljastuikin varsinainen ruutitynnyri, kun tamma pääsi vauhtiin!
Koko porukka ratsuineen seisoi jännittyneenä tallipihalla valmiina lähtemään vaellukselle. Olin toppautunut mahdollisimman lämpimään vaatekertaan ja Unilla oli harjassaan muutama mistelinoksa koristeena. Muillakin ratsukoilla näkyi pientä jouluista rekvisiittaa ja tunnelma oli jännityksestä huolimatta lämmin. Matkaan lähdettiin hymyssäsuin ja joululauluja hyräillen - tästä tulisi varmasti ihana retki! Vaelluksen ensimmäinen etappi, Chancellor Countbattenin kastano, osoittautui perin jännittäväksi paikaksi. Unikin puhisi ja pöhisi paksuille, rappeutuneille tukipylväille ja olisi kernaasti jatkanut matkaa jo muita ennen. Seuraava jännittävä pysäkki sattui Crowhillin keskustan tuntumassa. Ratsastimme pitkin pääkatua ja erään paikallisen leipomon omistaja halusi ottaa muistoksi muutaman kuvan. Uni käyttäytyi varsin kunnollisesti tilanteessa, eikä sitä ollenkaan haitannut poseerata kameran edessä! Leipomon omistaja antoi kaikille hevosille palkinnoksi porkkanat ja itsekin saimme käteemme uunituoreet piparkakut. Nälkä alkoi pikkuhiljaa kurnia vatsasssa ja Witches Forestissa saimmekin pitää evästauon. Paistoimme nuotiolla vaahtokarkkeja ja nakkeja, eväskoreihin oli pakattu myös lämmintä mehua, herkullisia eväsleipiä ja hedelmiä. Suklaalla kuorrutetut pähkinät meinasivat joutua vääriin suihin, kun yksi hevosista oli hivuttautunut turhankin lähelle eväskoriamme. Hevosille tarjottiin kuivaa leipää ja pari omenasiivua, jotka katosivta kädestä nopeasti.
Kun vihdoin kömmimme takaisin satulaan, otettiin alkumatka kernaasti hiukan hitaammassa vauhdissa. Kun vihdoin upea, laukkakäyttöön juuri täydellinen pelto aukeni edessämme, tuntuivat hevoset jo ennalta arvaavan mitä tapahtuisi. Uni steppasi innoissaan ja muidenkin ratsut terästäytyivät. Kun Uni sai vihdoin luvan lähteä, teki se muutaman pehmeän ilopukin ennen laukkaa; nauroin tamman iloiselle lähdölle ja annoin sille hiukan ohjaa. Kaksi suomenhevosratsua jäivät melko nopeasti jälkeen Unin pitkästä laukasta ja nyffikin jäi lopulta kauas jälkeen - Uni eteni reippaasti ja sen harja kutitteli nenääni. Mistelinoksat lentelivät ja vauhti tuntui vain lisääntyvän. Yllättäen pellon päässä näkyi liikettä - jättimäinen uroshirvi oli ollut ruokatauolla nyhtämässä lumen alle jäänyttä kaurapeltoa ja lähti nyt sekin hurjalla juoksulla pakoon. Uni suhtautui rauhallisesti yllättävään vieraaseen, eivätkä muidenkaan ratsut säikähtäneet. Laukkapätkän jälkeen ilo oli suurimmillaan ja kaikki puhkuivat intoa! Takaisin Foxburyyn saavuttuamme olo oli ihanan rentoutunut - joulun kiireet ja hössötys olivat unohtuneet ja Unikin vaikutti ihanan raukealta. Vaellus oli ollut aivan omiaan valmistelemaan joulunviettoon ja toivotaan kovasti, että päästään vielä uudestaan näihin upeisiin maisemiin!
Järjestäjän kommentit: Jo toinen vieras kaukaisesta Suomesta! Täytyy myöntää, että markkinointi Suomen suuntaan on onnistunut erinomaisesti ja toivottavasti näemme lisää suomalaisia tapahtumissamme. Uni sopi vaalean karvapeitteensä kanssa kuin nakutettu Foxburyn lumisen maiseman keskelle ja monet ihastuivat tamman kauneuteen ja kilttiin luonteeseen. Hieman Uni kyllä pörisi ja puhisi Countbattenin kartanon haamuille ja myöhemmin Windfield Parkin lammen joutsenille, mutta ymmärrettävästi ne ovat melkoisen jännittäviä tilanteita. Kaikenkaikkiaan Unin retki sujui ilman suurempia kommelluksia ja tamma näytti nauttivan Vermontin raikkaasta ilmasta, puhumattakaan ratsastajasta. Laukkapätkänne oli sangen hurja - Unista paljastuikin varsinainen ruutitynnyri, kun tamma pääsi vauhtiin!